Puolivälin krouvi Veikkausliigassa
July 13, 2017 8:02 am Comments OffVeikkausliigan puolivälin krouvi on saavutettu ja on aika tehdä ennustus lopullisista sarjasijoituksista
Veikkausliigaa on pelattu nyt 16 kierrosta poislukien IFK M ja PS Kemi, jotka ovat ehtineet pelata jo 17 peliä. Kun kaiken kaikkiaan pelataan huhtikuusta lokakuuhun 33 kierrosta, on aika ennustaa puolessa välin sarjaa lopulliset sarjasijoitukset. Liiga on ollut tähän mennessä ennätystasainen, kuten sijoitukset 2.-10. osoittavat: 9 joukkuetta 8 pisteen sisällä. Liigassa on ollut oikeastaan kaksi isoa yllätystä tähän mennessä toinen ylöspäin ja toinen alaspäin. VPS:n vahva tulos ja peli tekee siitä alkukauden suurimman onnistujan ja Pohjanmaalle menee myös Liigan suurin floppaus eli SJK.
Veikkausliigan sarjatilanne 13.7.2017
Sarjaan on muodostumassa neljä eri tasoluokkaa. HJK on ylivoimainen tällä kaudella, vaikka ei ole edes pelannut mitenkään äärimmäisen tehokkaasti, ainoastaan vain hyvin. Samoin tippuja on myös selvä, vaikka JJK ansaitsi paikkansa Veikkausliigassa pelaamalla ei sen taso vaan riitä, ei sitten millään. Sitten onkin kaksi mielenkiintoista blokkia tai rypästä. Ensimmäisessä 7 joukkueen blokissa taistellaan mitaleista ja Euro-paikoista. Tällä hetkellä vahvimmilla ovat VPS, Lahti, IFK M. Ilves, Inter ja KuPS seuraavat. MyCoazh ennustaa, että tähän taistoon tulee nousemaan myös SJK. Se jättäisi karsijan paikan välttämisestä kisaamaan RoPSin, PS Kemin ja HIFK:n. Vaikka nyt HIFK on selvästi näitä kahta jäljessä, MC ennakoi näiden kolmen välille tiukkaa pistetaistoa, kunhan HIFK saa koneensa tuottamaan niitä pisteitä, joita se olisi jo tähän mennessä ansainnut.
Uusimmassa Urheilulehdessä on juttu aiheesta ”Väärin pelattu”. Veikkausliigaa on tähän mennessä pelattu 97 peliä ja jos tarkastellaan lopputuloksia maaliodotusarvojen valossa, 20 % peleistä on päättynyt ”väärin”. Tai jotta kukaan ei menetä yöuniaan sanotaan: olisi voinut päättyä toisinkin. Olemme siis analysoineet kaikki pelit tähän mennessä ja laskeneet näistä jokaisella joukkueelle maaliodotusarvon sekä tehneet tämän johdosta tilastollisen arvion kumman joukkueen olisi pitänyt voittaa ottelu. Tässä analyysissä emme huomioineet mitenkään kotietua emmekä ensimmäisen maalin tekemisen merkitystä. Yksinkertaisuudessaan maaliodotusarvo (xG) kertoo maalintekoyrityksen todennäköisyyden mennä maaliin, jokaisella analyytikolla on oma tapa laskea odote. Lopullisestihan odotteen “hyvyyden” kertoo se kuinka hyvin se suurissa aineistoissa (yli 1 000 peliä) korreloi syntyneiden maalien kanssa. Joukkue jolla on korkeampi maaliodote, merkitään ottelun voittajaksi, jos maaliodotusarvon ero on 0,5 maalia pienempi, se merkitään tasapeliksi. Jalkapallon vähämaalisuus tekee sen lopputuloksen ennustamisen haastavaksi. Kuten MyCoazh on jo pitkään kertonut jalkapallossa, jääkiekossa ja salibandyssä keskimäärin 15-20 prosenttia peleistä päättyy vastoin peliesityksiä. Ja sehän koko urheilun suola onkin, altavastaaja joko ennakkoon tai pelissä voittaa suosikin.
Ennustamme myös joukkueiden lopullisia pisteitä parilla eri laskentakaavalla. Ensinnäkin nykyisellä Points/game (pisteet/peli) tahdilla sekä nykyisellä tahdilla tähän asti ja lopuista peleistä xPoints/game (“olisi pitänyt” pisteet/peli), joka luku on muodostunut jokaisen pelin xGF-xGA (tehtyjen maalien maaliodotusarvo – päästettyjen maalien maaliodotusarvo) -arvioista. Olemme tehneet saman laskelman tähän mennessä 6 ja 11 kierroksen jälkeen. Nykyisiin pisteisiin verrattuna 6 pelatun ottelun jälkeen Points/game korreloi 0.88 (ja xPoints/game 0.78) ja 11 pelin jälkeen 0.94 (ja xPoints/game 0.92), mutta nythän pitää muistaa, että ajattelumallimme mukaan ”oikean” arvion saamme vasta kauden jälkeen, kun lopulliset/oikeat pisteet varmistuvat. MyCoazhin xGF-luku korreloi kuitenkin tällä hetkellä toteutuman eli GF –luvun kanssa 0.84 vahvuudella, joka on vahva korrelaatio ja esimerkiksi pelkillä laukaisutilastoilla päästään vain noin 0.66 tasoon. Ja edelleen pitää siis myös muistaa, että maaliodotusarvo on ottelujen lopputulosten selittämistä, joka tulos kasautuu/kumuloituu reaaliaikaisesti pelin edetessä, kun vielä ei tiedetä ottelujen lopullisia loppunumeroita.
Kuva: Veikkausliigan tämän hetken tilanne Points/game (pisteet/peli), xPoints/game (pisteodote/peli), ShOGD (maalia kohti laukausten ero), GD (maaliero) ja xGD (maaliodotusarvojen ero)
Kuviosta joukkueet ovat nykyisessä pisteet/peli -järjestyksessä. Eniten vaihteleva luku joukkueiden välillä on ShOGD, joka osoittaa pääsääntöisesti myös pallonhallinnan. Emme ole nyt laskeneet pallonhallintaprosentteja, nekin MyCoazhilla saadaan, mutta VPS:ää lukuunottamatta Veikkausliigan pallonhallintajoukkueet lienevät juuri HJK, Lahti, KuPS ja SJK (!). VPS:n pallonhallinta ei tähtää laukaisutilastojen hallitsemiseen ja siksi se onkin tämän säännön poikkeus. Koko kausi tulee sitten näyttämään onko VPS:n pelitavassa jotain sellaista, jota emme nykyisillä jalkapallon analysointitavoilla pysty tavoittamaan – mielenkiintoista. RoPS, PS Kemi ja JJK ovat Veikkausliigassa vähiten pallossa.
Points/game käyrän ja xPoints/game käyrän ero kertoo kenen “olisi pitänyt” maaliodoteanalyysin mukaan saada enemmän ja kenen vähemmän pisteitä. HJK on 8 ja KuPS 7 sekä SJK ja HIFK 3 pistettä pisteodotetta “jäljessä”. Toisinpäin RoPS on jopa 8, VPS ja PS Kemi 5 ja Ilves ja IFK M 4 pistettä maaliodotusarvoeroa edellä. Viestimme siis on, että nämä joukkueet olisivat “ansainneet” peliesityksillään tämän pistemäärän vähemmän pisteitä.
Maalierokäyrä (GD) ja maaliodotusarvoerokäyrä (xGD) kulkevat tietysti käsi kädessä Points/game ja xPoints/game käyrien kanssa. Uskomuksemme siis on, että isot erot näiden käyrien välillä tulevat tasoittumaan ja siksi esimerkiksi ennustamme VPS:lle, RoPSilla ja PS Kemille pientä pudotusta ja KuPS:lle, SJK:lle ja HIFK:lle vastaavasti nousua. RoPSin suhteen luvuissa osin hämää se, että joukkue pelaa voitosta vain omantasoisia vastustajiaan vastaan. Asian saattoi huomata helposti tarkkailemalla Malisen pelinaikaista käyttäytymistä vieraspelissä SJK:ta vastaan. Lopullisen totuuden ennustustemme osuvuudesta tulee näyttämään sarjataulukko kauden jälkeen.
1. HJK – kultamitalit jakoon (nykyisellä tahdilla 72 p, MC-ennustus on 80 pistettä ja vaihteluväli 65-80)
HJK:n suorittamiseen ei juurikaan Morelosin myynti vaikuttanut. Ainut asia, joka kotimaan liigan voiton ylivoimaisuuteen voi vaikuttaa on huippumenestys Euro-kentillä, jolloin väkisinkin kotimaan liiga jäisi pelattavaksi vähän pienemmällä motivaatiolla ja liekillä, ensimmäinen tällainen koetus tulee sunnuntain Ilves-HJK -matsista. HJK ei ole siis MC-arvion mukaan edes pelannut kovin tehokkaasti tähän mennessä (!) ja olisi ansainnut jopa 7 pistettä nykyisiä enemmän. Varsinkin kotona tekonurmella se on aivan ylivertainen, jos ei sada lunta tai vastassa ole Muurinen. Vaikka HJK hallitsee pelejä 60-40 pallonhallintaprosenteilla ei se kuitenkaan päästä vastustajaa juurikaan iskemään vastaiskuilla ja sekä kärsivällisyys että taito riittää useimmiten ottelujen ratkaisemiseen voitoksi. Materiaalietu oli jo niin iso eikä Filip Valencicin hankinta sitä aikanaan vähennä. Mensah on Morelosin kovempi pelimies, mutta vielä fyysisesti raakile.
2. KuPS – tötöilyistä huolimatta hopea on mahdollinen (nykyisellä tahdilla 48 p, MC-ennustus 54 ja vaihteluväli 42-54
KuPSia ennakoitiin jo 11 pelin jälkeen mitaleille, mutta sitten pimeni Salamilla ja Duahilla ja se on aiheuttanut KuPSin pelillisen notkahduksen. Tuo notkahdus voi maksaa tällä kaudella heille mitalin. Mutta erotuomarin koskemattomuus on niin iso asia, ettei siitä käydä neuvotteluja ei edes valitustuomioistuinten kautta.
KuPSin peli perustuu rohkealle hyökkäykselle ja laajalle ratkaisuvoimalle sekä fyysiselle pelille. Oma puolustaminen ei ole vielä ollut niin hyvää, että sillä Veikkausliigan kakkossijaa tulisi, mutta toisaalta koko ajan KuPSin xGA-arvot ovat toteutumia selvästi parempia. Mitali on mahdollinen, mutta vaatii siis pelin parantamista molemmissa kentän päissä. Mielenkiintoista on nähdä miten nopeasti Petteri Pennanen istuu pelitapaan.
3. VPS – pelitavan voitto materiasta (nykyisellä tahdilla 56, MC-ennustus 51, vaihteluväli 51-61
Kuten sekä Lari Vesander että Oskari Karppinen ansiokkaissa analyyseissään osoittivat VPS:n Conversion Rate on aivan poikkeuksellisen hyvä. Heidän selityksensä asialla jäi kuitenkin vielä ”ensimmäisen tason selittämiseksi”, vielä pitää kysyä jatkokysymys miksi? Miksi VPS pääsee muita joukkueita paremmin ykkösmaalintekosektorille ja miksi vielä niin, että vastustaja ei ole antamassa painetta. Ja vastaus piilee heidän kärsivällisessä pallonhallintaan nojautuvassa pelitavassa, joka tosin antaa vain tuen tehdä ne nopeat keskikentän puhkaisut joko pitkällä syötöllä tai kuljetuksella, joista varsinaiset vaaralliset maalipaikat syntyvät. VPS:n akilleen kantapää on Morissey-riippuvuus nimenomaan tehojen suhteen. Jos Raidan maaleista poistettaisiin Morisseyn tekemät, syöttämät ja ne joissa Morissey on ollut kakkossyöttäjänä tai tilanteen alkuunpanijana, jäisikö jäljelle kolmannestakaan tehdyistä maaleista? Toisaalta näinhän se pitää ollakin, hän on joukkueensa tähtipelaaja, joka on tehnyt tehtävänsä ja valmentajat ovat laatineet taktiikan, jolla joukkueen tähtipelaajan vahvuudet pääsevät irti. Riski piilee siinä, että joukkue on liian riippuvainen Morisseystä. Se on jo nähty niissä muutamassa Veikkausliigan pelissä, joissa Morissey ei ole ollut ”pelillä” joko rasituksen tai jonkin pienen vaivan takia. Toinen riski voisi piillä Euro-menestyksessä, koska VPS operoi todella kapealla miehistöllä, mutta Bröndby poistanee sen riskin tällä tai viimeistään ensi viikolla.
4. IFK M – kotikenttäetu on todellinen (nykyisellä tahdilla 49, MC-ennustus 45 ja vaihteluväli 45-53
IFK M ei taistele tänä vuonna mestaruudesta eikä välttämättä edes mitaleista, mutta Euro-kentille heillä on saumat. Vaikka puolustus- ja maalivahtipeli on tällä kaudella pettänyt eniten, jos verrataan edelliskauden mestaruusjoukkueeseen, on homma kuitenkin varsinkin kotona toiminut riittävän hyvin. IFK hyötyy pienestä kotikentästään ja vaikeasta vierasjoukkueiden saarelle matkustelusta suhteettomasti. IFK:lla on yksi pelaaja, jonka kanssa tai jota ilman, pistesaldo on karttunut aivan eri tavalla. Hän on Aleksei Kangaskolkka. Ilves-pelissä kun joukkue nousi kahdesti takaa-ajoasemasta, oli heillä koko ajan selvä suunnitelma mitä tehdään ja hyvä toteutus tuotti tasurin ja oli lähellä tuottaa jopa voitonkin. Kaiken tuon keskellä joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja oli Kangaskolkka keskitysten target-pelaajana ja todella älykkäiden tiputusten antajana. Legia Varsova Euro-kotipeli osoitti kuitenkin tämän kauden IFK M:n ja puolalaisen huippujalkapallon välisen huikean tasoeron.
5. SJK – pelastetaaan se mikä katastrofikaudesta on pelastettavissa (nykyisellä tahdilla 39, MC-ennustus 46, vaihteluväli 32-46)
Jos seurajohto on hereillä, se ottaa tästä kaudesta kaiken mahdollisen opin itselleen. Nimittäin juuri seurajohto on tässä epäonnistunut eniten. Yhtä heikko suorittaminen Valakarin johdolla kuin missä nyt taaperretaan ei olisi millään ollut mahdollista. SJK:n pelillinen ongelma on ollut murtautumismallien totaalinen puuttuminen ja se on johtanut siihen, että joukkue heittää päämäärättömiä keskityspalloja. Olemme aikaisemminkin todenneet myös Facundon sopimattomuudesta joukkueeseen. Urugyalaisella tuntuu olevan hyvin ihmeelliset käsitykset itsestään pelaajana, tekeminen pelikentällä ei vastaan hänen omaa mielikuvaansa lähellekään. Joukkueen kannalta pahinta on se, että hän pelaa koko ajan aivan kuin omaa peliään tai ainakaan muilla joukkuekavereilla ei ole käytössä sama pelikirja. Tosin eiköhän kyse ole osin juuri siitä, että niitä pelikirjoja on tällä kaudella ollut Seinäjoella ihan kirjastoksi saakka. SJK:n kauden voi pelastaa vain cup-mestaruus, joka toisi myös paikan Euro-peleihin.
6. Ilves – realistista jalkapalloa resursseilla jotka on annettu (nykyisellä tahdilla 50, MC-ennuste 45, vaihteluväli 45-54)
Ilveksen edellinen kausi herätti isot odotukset, ehkä liiankin isot. Olennaisempaa on ollut se, ettei viime kauden kapellimestari, koko liigan parhaaksi valittu Paul Tendeng, ole ollut lähelläkään samaa tasoa tällä kaudella. Itse asiassa se lienee jonkinsortin julkinen salaisuus, että Tendengillä on jokin vaiva joka hidastaa peliä. Edelleen joukkue pelaa hyvin (inho-)realistista jalkapalloa, jossa kauneusarvoja ei ole ja joka perustuu hyvälle puolustamiselle ja useimmiten kyttäilee ensimmäisen puoliajan ja hakee paikkoja pallonhallinnalla vasta toisella puoliajalla. Ilveksen hyvät pelit osuivat yhteen Ruben Ayernan hyvään pelivireeseen ja ilman Tucon maaleja tilanne olisi katastrofaalinen.
7. Lahti – sarjan toiseksi parasta puolustamista? (54 p, MC-ennustus 53 ja vaihteluväli 53-55)
Tilastojen mukaan Lahtea vastaan vastustajat pääsevät laukomaan maalia kohti toiseksi vähiten koko liigassa, tämän lisäksi Lahden maalivahti Vasiutin on ollut alkukauden yksi liigan parhaimmista. Kuitenkaan Lahden kokonaispaketti ei ole niin hyvässä kunnossa kuin pistesaldo puolessa välin kautta näyttää. Varsinkin hyökkäys ei vaikuta lähellekään saman tasoiselta kuin puolustus. Kovat odotukset kohdistuvat uudelle virolaisvahvistukselle Henri Anierille. Jotain Korkeakunnaan joukkueen täytyy tehdä hyvin, koska pistesaldo on karttunut ja onhan neljän 0-0 –pelin peräkkäinen sarjakin osoitus jostain – ehkä vahvasta puolustamisesta tai sitten vain onnesta? Kun puhdas laskentaennustuksemme osoittaa Lahden taistelevan mitaleista ja me tiputamme heidät sijalle 7, emme siis edes itse usko 100%-sesti ennustukseemme
8. Inter – joukkue on usein valmentajansa näköinen (48 p, MC-ennustus 48 ja vaihteluväli 48-48)
Shefki Kuqi teki loistavan kansainvälisen uran ammattilaisjalkapalloilijana. Kuqi oli aina fanien suosikki, koska pisti itsensä peleissä likoon, teki näyttäviä maaleja ja vielä näyttävämpiä tuuletuksia. Hyvästä pelaajasta ei aina sukeudu hyvää valmentajaa. Nyt näyttää enemmän siltä, että Shefki haluaisi edelleen enemmän pelikentälle itse kuin valmentajaksi. Interin kausi on ollut yhtä suorittamisen vuoristorataa, varsinkin kotipelaaminen on ollut vaikeaa. Tuntuu, ettei Interille sovellu pallonhallintapeli ja keskikentän kapellimestariksi taitaa nykyisistä nimekkäistä pelimiehistä huolimatta olla Moukun mentävä aukko.
9. RoPS – Malisen katse jo ensi kaudessa (41p, MC-ennustus 33 ja vaihteluväli 33-49)
Juha Malinen on todistanut olevansa huippuvalmentaja. Hän on puristanut hyvin rajallisilla resursseilla huipputulosta ja siinä sivussa saanut osin aiheesta osin aiheetta nuorten pelaajien kehittäjän maineen. Siitä maineesta tulee vielä olemaan hänelle hyötyä, koska hänet tullaan valitsemaan Huuhkajien seuraavaksi päävalmentajaksi, näin ennustamme! RoPS on maaliodotusarvoerotuksen (huh, keksimmekö suomen kielen kököimmän yhdyssanan?) mukaan saanut tähän mennessä jopa 8 pistettä enemmän kuin olisi ansainnut. Jos asiaa tiedusteltaisiin Maliselta, tulisi varmaan Jumalin-ryöpsähdys päin näköä, mutta eiköhän Juhakin tunnustaisi ainakin HIFK-tasurin ja Ilves-voitot osin “ei niin ansaituiksi”. Mutta kuten voittavat valmentajat tietävät vain tulostaulu ratkaisee pinnojen kohtalon ja edelleen Veikkausliigassa emme ole tältä kaudelta asiaa laskeneet, mutta pitänee suurinpiirten paikkansa, että avausmaalin tekijä voittaa ottelun 7 pelistä 10:stä. Malinen tietää mitkä pelit on voitettava tällä kaudella ja minkä pelien lopputuloksella ei ole mitään merkitystä.
10. PS Kemi – Valencic, Mansally ja Forsman pelastivat kauden (37p, MC- ennustus 32, vaihteluväli 32-42)
Filip Valencicin huippuhetket käytännössä pelastivat PS Kemin kauden. Nyt 10-pisteen kysymys kuului myydäänkö Valencic heti vai vasta kauden jälkeen ja vastaus oli heti. Molemmat vaihtoehdot sisälsivät riskinsä. Sarjapaikka ei kuitenkaan ole vielä varma, vaikka HIFK onkin alkukauden kompuroinut. Huono vaihtoehto olisi ollut myös se mitä kävi Ilvekselle Tendengin kanssa. Ilveksen olisi pitänyt myydä Tendeng, nyt pienien loukkien takia ei ostajia enää olekaan.
Kemin muukalaislegioona hitsautui alun koomailun jälkeen yllättävän hyvin yhteen ja sitä voi pitää jonkinlaisena meriittinä valmennukselle. Loppukausi pelkästään Mansallyn ja Forsmanin harteilla ei kuulosta kovin hyvältä. Joukkueen taso ei kuitenkaan tätä korkeammelle riitä ja kaikki riippuu nyt siitä saako HIFK oman pakettinsa pisteitä tuottavaan kuntoon.
11. HIFK – onko aika ajanut seuran, valmennuksen ja pelaajien ohi? (25p, MC-ennustus 29 ja vaihteluväli 21-29)
HIFK on maaliodotusarvion mukaan saanut 4 pistettä vähemmän kuin olisi pitänyt, mutta kyllähän RoPS-peli kertoi HIFKin nykykunnosta kaiken. Jos ei taso riitä selvänkään ottelun niittaamiseen, niin se ei vaan riitä. HIFKin pelin sydän on edelleen Väykkä, mutta kun kärki ei pysty viimeistelemään ja oma pää ei pysy puhtaana, on yhtälö mahdoton. Juho Rantala sen sanoi jo about kuukausi sitten: Muurisen on parasta alkaa jo varautua KPV:n kohtaamiseen karsinnoissa. Juho sen tietää, että KPV:tä vastaan pitää varautua hyvin, mutta hän voi olla siinä mielessä väärässä, että se vastus karsinnoissa voi olla Honkakin. Edelleen maaliodotusarvion mukaan odottelemme HIFK:n tuloksellista piristymistä, varsinkin kun Väykkä on taas pelikunnossa. Ratkaisevaksi tekijäksi nousee joukkueen ja pelaajien maltti edelleen kestää takaiskuja, kovin lupaavilta eivät Rovaniemen pelin jälkeiset kuvat erotuomarin piirittämisestä näyttäneet. Pelaajien onneksi heidän valmentajansa on Muurinen.
12. JJK – paikka Veikkausliigassa on ansaittu mutta silti ollaan väärässä sarjassa (15p, MC-ennustus 18 ja vaihteluväli 12-18)
JJK:n valmennusta ei käy kateeksi, eikä joukkueen henkistä valmentajaakaan. Mitään mahdollisuuksia ei ole, oikeastaan ainoat mahdollisuudet piilevät siinä, että jotkut joukkueet tulevat heitä vastaan huonolla asenteella tai sitten että puhtaasti säkällä voitetaan. Veikkausliigan puolessavälissä MyCoazhin analyysin mukaan 20% peleistä on päättynyt väärin tai ehkä olisi oikeampi sanoa, että pelit olisivat voineet päättyä toisinkin. Tähän mennessä siis jokaisella joukkueella on noin 3 peliä, joiden lopputuloksen olisi MyCoazhin mukaan voinut ”arpoa tai heittää lantilla”. Saman verran näitä yllätyksiä tullee loppukaudestakin, mutta Ykkönen tulee kuitenkin kutsumaan jyväskyläläisiä, vaikka he saisivat täyden pistepotin näistä ”väärä joukkue voitti/arpomalla lopputulos” -peleistä. Kun taso ei riitä niin se ei vain riitä. Siksi JJK-valmennuksen kaikki aika olisi käytettävä vain tulevaan ykkösen kauteen valmistautumiseen ja nuorten pelaajien kehittämiseen. Luvut tulevat olemaan osassa loppukauden pelejä rumia – sille ei vain voi tässä vaiheessa kautta enää mitään.
Kauden jälkeen näemme miten metsään ja oikeaan piste-ennustuksissamme osumme. Nyt nautitaan kotimaan jalkapallosta ja viikonloppuna alkavista naisten EM-kisoista!
Categorised in: Uncategorized
This post was written by Juska